Pullman Bar

Voi, kuinka Beatrice-neitiä nyt hävettää. Monen monta kuukautta on kulunut siitä, kun hän viimeksi ehti blogin pariin. Intohimo ei suinkaan ole hävinnyt, vaan laajat ulkomaanmatkat ja tärkeät työt ehtivät väliin. Näin ei tule tapahtumaan taas, sen vannoo Beatrice-neiti (siihen asti kunnes taas repsahtaa).

Poliittisissa suihkuseurapiireissä (joka on hyvin paljon vähemmän glamoröösia kuin voisi kuvitella. Tai ehkei sittenkään, sillä tuskin sitä kukaan kovin glamoröösiksi edes kuvittelee) elävät ystäväni ovat narranneet minut pressiklubille. Beatrice-neiti pohtii, ketkä ovat ne ihmiset, jotka mielummin viettävät aikaansa täällä, kuin oikeiden ihmisten parissa, oikeassa maailmassa. Jotkut vakavat, vanhan liiton journalistit ovat omassa elitismissään jotenkin vieraantuneet todellisuudesta siinä määrin, etteivät he ole kummempia kuin ne poliitikot, joista kirjoittavat. Nurkkapöydässä istuu teräväkielinen naistenvihaajakolumnisti, joka herättää pelonsekaista kunnioituksen ja etomisen yhdistävää tunnetta.

Muutama demarivaikuttaja on myös eksynyt pressiklubille. Debatti käy kuumana, sillä (se, minkä muut ovat jo kauan tiennyt), on tapahtunut, ja Erkki Tuomioja on ilmoittanut (taas) tavoittelevansa puolueen puheenjohtajuutta. Nyt heillä on aikaa tätäkin pohtia. Keväällä oli tosi työ yrittää löytää työpaikat kaikille niille nuorille puoluetoivoille, jotka yleensä työllistetään ministeriöihin tai eduskuntaan hautumaan. Ja yhteiskuntasuhdevastaavien virkoja on elinkeinoelämässä kuitenkin vielä vain rajallinen määrä.

Hetkeksi Beatrice-neidin on poistuttava pöydästä, sillä itseriittoisuus ja katkera tilitys käy joskus sietämättömäksi. Alakerran tualetti on sininen ja pirteä, ja rautatieasemalla sijaitsevaksi vessaksi yllättävän siisti. Mitä nyt jonkun oma pullo pilkotti pöntön vierestä.









Pullman Bar, Rautatieasema