Iguana, Mannerheimintie

Polttarit lienevät paholaisen keksintö, aivan kuten häätkin (vaikka ehkä teknisesti häiden takana varmaan on Jumala). Siitä sai Beatrice-neiti tänään karvaan muistutuksen. Hämmenys alkoi jo muutama kuukausi sitten, kun postilaatikosta tipahti hääkutsu. Kutsuja oli ystäväni yläasteelta. Joskus 16-kesäisenä, ja ehkä pari vuotta siitä eteenpäin, olimme hyviä ystäviä mutta hiljalleen yhteydenottotiheys hiipui, ja nykyään hän on minulle lähinnä kaveri, ei ystävä (ymmärrättekö eron?). Kahden emme ole tavanneet viimeiseen kuuteen vuoteen. Ja silti kutsu tuli. Väitänpä, että jos olisimme tosiaan olleet niin sydänystävät, ja tarkoitettu toisillemme ystävämielessä, ei yhteys olisi katkennut. Ystävyysevoluutio tapahtuu kuin itsestään; ellei kiinnosta, se loppuu.

Kaaso osasi juoruta minulle, että häistä tulee hyvin pienet: ainoastaan lähimmät ystävät ja sukulaiset on kutsuttu. Ja niihin jostakin käsittämättömästä syystä kuuluu myös Beatrice-neiti. Ahdistus on alkanut jo aikoja sitten. Hääaversio on kovin todellista, eikä Beatrice-neiti vielä ikinä ole ollut häissä, joissa ei olisi tylsistynyt. Häissä ei ikinä ole ollut hauskaa.

Morsian itse ei edes halunnut tällaisia polttareita, vaan hän halusi viikonloppumatkalle Keski-Eurooppaan. Beatrice-neitiä huimasi jo pelkkä ajatus, ja Visa-kortti kouristeli jo kuoleman kielissä ilman matkaakin. Häitä aikaistettiin, ja aikaa matkalle ei jäänytkään. Niinpä polttarit vietettiin – Luojan kiitos – Helsingissä. Lounas syötiin uusrikkaan (siis tulevan avioliiton kautta uusrikkaan) morsiamen tyrmistykseksi Mannerheimintien Iguanassa (joka tietysti sai Beatrice-neidin hymyilemään itsekseen).

Universumi on säätänyt lain, jonka mukaan polttareissa täytyy jaaritella tuntitolkulla muun muassa morsiamen kynsistä, henkilökohtaisista ongelmista, kampauksesta ja tiesmistä yhdentekevästä. Tylsyyskuolema ja turhautumiskuolema ovat lähellä. Ensimmäinen paniikkinen tekstiviesti lähti hovineidolle vessasta jo juuri kolmen jälkeen iltapäivällä: ”Kuolen tänne polttareihin! Morsian on juuri niin ärsyttävä ja melodraamaattinen kuin muistin, molemmat kaasot ovat kännissä, yksi vieras tietää kaiken kaikesta – parhaiten, ja tuota viimeistä en tunne, mutta se ei puhu mitään muuta kieltä kuin venäjää”.







Iguana, Mannerheimintie 12