Hämeenlinnan bussiasema

Beatrice-neiti oli viettänyt mukavan viikonlopun Vanajanlinnassa, kun autonkuljettaja (tai siis ystävähän hän on, ei autonkuljettaja, mutta hän nyt sattui kuljettamaan sitä autoa, jolla Beatrice-neiti oli tullut) aamulla ilmoitti, että hänen ehdottomasti pitääkin lähteä Tampereelle, ja että voisiko Beatrice-neiti mennä junalla tai bussilla Hämeenlinnasta kotiin. No tottahan toki, bussilla matkustaminen on yllättävän hauskaa, etenkin kesällä. Maisemat ovat suomessa kauniita, mutta varmuuden vuoksi pihistin hotellin aulasta sunnuntain Helsingin Sanomat matkalukemiseksi.

Vanajanlinna on kaunis paikka. Seistessä hotellin terassilla, katsellen järvelle, minulle tulee aina sellainen olo, että olen pudonnut keskelle Kultahatun Jay Gatsbyn ylenpalttisia juhlia West Eggissa, juuri siltähän siellä näyttää. Järvenrannalla on sauna, ja se on varmasti juuri samassa kohdassa kuin Nick Carrawayn talo olisi. Olen kuin Daisy, vaikka päälläni ei ole kukkamekkoa ja suurilieristä hattua. Ja sitten muistan, etten suinkaan ole Jayn matkassa, enkä edes Tomin, vaan ystäväni, joka sitä paitsi ei edes aio ajaa minua Helsinkiin asti, vaan ainoastaan Hämeenlinnan linja-autoasemalle.

Glamour karisee vielä enemmän asemalla. Olen liian ajoissa, enkä omasta tahdostani. Olisin kovin mielelläni nauttinut aamukahvini Vanajanlinnan terassilla, mutta matkakumppani hoputti ja kiirehti, ja sai Beatrice-neidin zen-tilan järkkymään hosumisellaan. Tampereella odottanee heila, päättelen, ja annan rakkaudennälkäiselle seuralaiselleni anteeksi. Ja niin nautin kahvini pahvikupposesta Hämeenlinnan linja-autoaseman rappusilla. Ennen bussiin astumistani päätän käydä vielä naistenhuoneessa. Ilo ei ole ilmaista, sillä helpottautumisesta veloitetaan euro. Eurolla saa suhteellisen siistin käymälän, vinot vessapaperipidikkeet. Mutta sehän vaan tuo luonnetta.






Eteläkatu 1, Hämeenlinna