Dubrovnik

Siunattu Dubrovnik. Tämä erinomainen ravitsemusliike nauttii sauhuttelijoiden jatkoaikaa, ja antaa meille tupakoitsijoille armahduksen polttaa sisällä vielä vähän aikaa. Kolmatta savukettaan sytyttäessään, Beatrice-neidin seurueen keskustelu luisuu tosi-tv:n puolelle. Joku nuori mies nimeltään Einari on äänestetty ulos Big Brother –talosta. Vai niin, ajattelee Beatrice-neiti, ja pinnistää aivonystyröitään muistaakseen, miltä tämä kyseinen nuori mies näyttää. Beatrice-neiti muistaa pinnallisesti selanneensa muutaman artikkelin tästä Einarista, ja olleensa sangen huvittunut. Tuotantoyhtiö on tehnyt virheen, antaessaan Einarin pudota kisasta. Hän vaikutti niin kovin ärsyttävältä, hän olisi voinut olla painonsa arvoinen kullassa.

- Eivätpä onnistuneet Kokoomusnuoret pitämään Einariaan talossa, tirskuu vasemmalle kallellaan oleva seureen jäsen. Katson miestä hämmentyneesti. – Uskoisin, että kokoomuslaiset nimenomaan ovat äänestäneet sitä toista ehdokasta. Ei valtakunnan kokoomuslainen nuoriso varmaan halua, että hän on heidän keulakuvansa, vastaan. Siitä huolimatta, että Beatrice-neiti on luvattoman huonosti perillä isovelitalon tapahtumista hän on aika lailla varma, että se kuuluu Suomen huonoimpien ohjelmien kärkikolmikkoon. Beatrice-neiti muistelee erästä rintanappia, jonka hän kerran näki Södermalmilla, Tukholmassa. Se oli suuri ja keltainen, ja siinä luki “Dokusåpa: Med koll på 16 människors liv är det svårt att ha ett eget”. Se oli Beatrice-neidin mielestä kovin osuvaa.

Kärkikolmikkoon Beatrice-neiti olisi valmis nimeämään myös Sinä-ohjelman. Beatrice-neitiä hämmentää: Eikö televisio-ohjelman tavoite enää olekaan tehdä viihdettä, vaan budjettisäästöjä? Televisioviihteestä on tullut halpaa, ja halpuuden multihuipentuma oli tämä nimenomainen Sinä-ohjelma. Tämän halvemmalla ei televisiota juuri voi tehdä. Juontajasta kuului vain ääni, ja animaatiot olivat joka kerta samanlaiset. Tavallisille ihmisille lähetettiin televisiokamera, ja annettiin heille puolitoista minuuttia lähetysaikaa. Sen mukainen oli laatukin.

Hovineito ilmoittaa, että hän tietää, mikä surkeustrioon kolmas ohjelma olisi: Ota tai jätä –ohjelman. Tunnin ajan availlaan salkkuja. Ei se ole mielenkiintoista, huudahtaa hovineito. No ei, sitä se ei tosiaan ole. – Minä en tietäisi, minä katson vain YLE Teemaa, valehtelee seurueen ainoa mies, ja Beatrice-neiti nousee lähteäkseen naistenhuoneeseen. Kyllä formaattitelevisiosta saa pitää, mutta tehdään se sitten avoimesti.





Eerikinkatu 11, Helsinki

Blanco

Miksi ihmeessä on olemassa niin paljon turkulaisvitsejä? Beatrice-neiti itse on aivan turkulaisten lumoissa. He ovat niin mukavia, avuliaita, ja tahtomattaan hieman hassuja omaa murrettaan puhuessaan. Tämän Beatrice-neiti tarkoittaa ainoastaan hyvällä, sillä turun murre saa hänet hyvälle tuulelle.

Nuoret muusikot pitävät Beatrice-neidille ja Hovineidolle seuraa. He ovat niin suloisia vielä nuoruuden innossaan, ja oman musiikkinsa vakavuudessa. Se on suorastaan hurmaavaa.

Blancossa Beatrice-neiti on käynyt monta kertaa. Opiskeluaikoinaan Beatrice-neiti kävi Turussa usein, ja Blanco on natiivien suosiossa. Niinpä siellä istuttiin silloin tällöin, milloin illalla, milloin päivällä.

Nämä turkulaisystävät ovat kuitenkin kauan sitten muuttaneet pääkaupunkiin, ja niin Beatrice-neidillä ei ole enää luonnollista turkuyhtymäkohtaa. Ja vaikka ystävät nyt asuvat lähempänä, ei heitä tule sen useammin nähtyä, ehkä jopa harvemmin. Beatrice-neiti kaipaa sitä laatuaikaa, jota yhdessä aikoinaan vietettiin, ja lupaa hiljaa itselleen parantaa tapansa, ja soittaa heille heti huomenna.

Beatrice-luo katseensa ympäröiviin muusikoihin. Voihan niitä uusiakin ystäviä hankkia. Tässä niitä on tarjolla, Beatrice-neiti ajattelee, ja sytyttää basistin savukkeen.



Blanco, Aurakatu 1, Turku

Ravintola Teatteri

Teatterin baari on tupaten täynnä, vaikka on arki-ilta. Mihinkäs sitä trendikkäät, helsinkiläiset ammattilaiset menisivät, elleivät juuri Teatteriin? Kaikki eivät suinkaan ole töissä pankeissa tai suurissa vakuutusyhtiöissä tai mainostoimistoissa, vaan näkyypä paikalla olevan myös Suomen tulevaisuuden diplomaattitoivoja. Kansainvälinen diplomatia on vaikea laji, ja konservatiivinen ala, jos mikä. KAVAKU:n käyneet, pätevät tähtivirkamiehen alut siemailevat sivistyneesti valkoviiniä, ja pohtivat miten realistista on tulevaisuudessa ulottaa mikrolainat kaikkiin kehitysmaihin, ja sitä, ovatko ne todella tie kansainväliseen vaurauden tasaantumiseen.

Beatrice-neidillä on hieman paha tapa joskus olla kovinkin juorunkipeä, ja niin hän varovaisesti hieman ohjaa keskustelua ulkoministeriön tämän hetkiseen tilanteeseen. Ulkoministeristä voi olla montaa mieltä persoonana, jos tuntee hänet ainoastaan iltapäivälehtien sivuilta, mutta pätevä hän kyllä on, vahvistaa Helsingin ja Brysselin väliä sukkuloiva nuorimies. Muut nyökkäilevät. Hyvä, näin Beatrice-neiti ajattelikin.

Tietysti, jotkut suurlähettiläsvalinnat nyt hieman käytävillä naurattavat, hymyilee Venäjäsuhteisiin erikoistunut, hätkähdyttävän kaunis nainen. Beatrice-neiti kohottaa kysyvästi kulmiaan, vaikka jo aavistaa mitä tuleman pitää. Ennen sentään vähän katsottiin, ketä maailmalle lähetettiin, nainen jatkaa. Mieskollega nyökkäilee, ja jatkaa: ja diplomaatin puolison rooli ei ole vieläkään täysin merkityksetön, mutta siinäkin lipsahdellaan pahasti. Hassua, että ne sattuivat samassa pariskunnassa. Muut naureskelevat, toisiaan vilkuillen. Mies ottaa esille metallisen savukerasian, ja tekee lähtöä ulos. Noustessaan hän kommentoi: Välillä miettii, miksi itse jaksoi puurtaa eri tutkintoja useissa yliopistoissa, kun gradun xeroxaamalla pääsee suoraan suurlähettilääksi. Noustessaan lähteäkseen naistenhuoneeseen Beatrice-neiti seuraa nuorta miestä katseellaan, sillä hän ei ole ihan varma, etteikö kommentti ollut muutakin kuin vitsi.





Pohjoisesplanadi 2, Helsinki

Hämeenlinnan bussiasema

Beatrice-neiti oli viettänyt mukavan viikonlopun Vanajanlinnassa, kun autonkuljettaja (tai siis ystävähän hän on, ei autonkuljettaja, mutta hän nyt sattui kuljettamaan sitä autoa, jolla Beatrice-neiti oli tullut) aamulla ilmoitti, että hänen ehdottomasti pitääkin lähteä Tampereelle, ja että voisiko Beatrice-neiti mennä junalla tai bussilla Hämeenlinnasta kotiin. No tottahan toki, bussilla matkustaminen on yllättävän hauskaa, etenkin kesällä. Maisemat ovat suomessa kauniita, mutta varmuuden vuoksi pihistin hotellin aulasta sunnuntain Helsingin Sanomat matkalukemiseksi.

Vanajanlinna on kaunis paikka. Seistessä hotellin terassilla, katsellen järvelle, minulle tulee aina sellainen olo, että olen pudonnut keskelle Kultahatun Jay Gatsbyn ylenpalttisia juhlia West Eggissa, juuri siltähän siellä näyttää. Järvenrannalla on sauna, ja se on varmasti juuri samassa kohdassa kuin Nick Carrawayn talo olisi. Olen kuin Daisy, vaikka päälläni ei ole kukkamekkoa ja suurilieristä hattua. Ja sitten muistan, etten suinkaan ole Jayn matkassa, enkä edes Tomin, vaan ystäväni, joka sitä paitsi ei edes aio ajaa minua Helsinkiin asti, vaan ainoastaan Hämeenlinnan linja-autoasemalle.

Glamour karisee vielä enemmän asemalla. Olen liian ajoissa, enkä omasta tahdostani. Olisin kovin mielelläni nauttinut aamukahvini Vanajanlinnan terassilla, mutta matkakumppani hoputti ja kiirehti, ja sai Beatrice-neidin zen-tilan järkkymään hosumisellaan. Tampereella odottanee heila, päättelen, ja annan rakkaudennälkäiselle seuralaiselleni anteeksi. Ja niin nautin kahvini pahvikupposesta Hämeenlinnan linja-autoaseman rappusilla. Ennen bussiin astumistani päätän käydä vielä naistenhuoneessa. Ilo ei ole ilmaista, sillä helpottautumisesta veloitetaan euro. Eurolla saa suhteellisen siistin käymälän, vinot vessapaperipidikkeet. Mutta sehän vaan tuo luonnetta.






Eteläkatu 1, Hämeenlinna